lauantai 5. toukokuuta 2012

Jännittääkö?

Lääkärin ensimmäiset sanat, kun astuin hänen työhuoneeseensa kuulemaan ensimmäisten kontrollien tuloksia. Totesin taas vain pikaisesti että juu, ja sen jälkeen lääkäri päästikin minut pälkähästä. Kaikki on hyvin! Kaikki on niin kuin pitää. Kaikki on niin kuin suunniteltiin. Ja sitten oli taas hiljaista. Niin se ympyrä sulkeutuu.

Jännitin vastaanottoa pari viikkoa sitten hurjasti. Jotenkin viimeinen viikko ennen lääkärin tapaamista oli kuitenkin melko rauhallinen. Mieli ei laukannut niin kuin odotin ja tunsin itseni melko vahvaksi. Jostain tuli se tunne, että tulevaisuutta en voi ennustaa joten miksi spekuloida. Jos sairaus ei ole kadonnut, ei auta kuin mennä taas terveyttä kohti. Ja jos kaikki on hyvin, jatkan vain elämääni eteenpäin taas hieman kiitollisempana. Jonkinlaista kasvamista on siis tainnut tapahtua tällä matkalla.

Kuvissa näkyy edelleen se rintalastani alla oleva kasvain, mutta lääkärit epäilevät sen olevan enää jäännöstuumoria. Se tulee näkymään siellä mahdollisesti koko loppuelämäni. Hieman jännittää, kun neljän kuukauden päästä ei oteta kuvia ja nytkin mentiin tavallisella tt-kuvalla. Varmistelin taas lääkärin hoitopäätöksiä ja kyllä hän taas minut vakuutti, vaikka näitä tietynlaisia neuroottisia ajatuksia ei päästäni saa pois varmasti hetkeen.

Herra Hodgkin on alkanut vierailla unissani rotan muodossa. En ole koskaan aiemmin nähnyt unia, jotka voisin näin selkeästi ja yksioikoisesti tulkita. Unet eivät ole hyviä, mutta eivät ne ole painajaisiakaan. Ne vain ovat. Kertovat kai vain totuuden, jota on turha yrittää kieltää. Minä olin sairas, mutta nyt olen terve. Tämä on varmasti asia, jota on nyt vaikein käsitellä. Tapahtuiko tämä kaikki vain hetki sitten minulle? Olikohan se kuitenkin unta?

Jatkan tästä. Terveys on seuraavan kerran katkolla neljän kuukauden päästä. Siihen asti nautin kesästä, auringosta, läheisistä, töistä, arjesta, ruuasta, matkustelusta ja kyllä, myös terveydestä! ;)