lauantai 6. lokakuuta 2012

Back in business

Varoitan jo näin alkuun... Seuraavaan tekstiin on sisällytetty hajatelmia kuluneiden kuuden kuukauden ajalta, joten tekstistä tuli väistämättä ajatuksenjuoksuoksennuskammotus. Silti en pyydä anteeksi. Lukee ken jaksaa. :D

Arki on laajamittaisesti astunut blogikirjoittamisen tielle, mutta syövän miettimistä se ei ole poistanut. Elämä rullaa näinä päivinä melko mukavasti radallaan ja tuo eteen ihania ja ei niin ihania hetkiä. Syöpä ei ole kuitenkaan päivääkään poissa mielestä ja erilaiset haamuoireet ja kivut vaivaavat. Ainakin toivottavasti ne ovat vain sairaan alitajunnan tuotetta. Elokuun lopulla lääkäri ainakin arveli niin ja siihenhän minä uskon. Ainakin yritän. Sarjassaan toinen kontrolli on siis takana hyvin tuloksin. Hurraa! TT-kuvia minusta ei otettu, joten olo on melko epäluuloinen. Verikokeet oli kuitenkin ok ja imusolmukealueetkin palpoiden puhtaat, joten niihin on nyt luottaminen. Lääkärit kun eivät halua liiaksi tätä nuorta kroppaani tt-kuvilla sädettää.

Viime kevät meni yhtä syöpää kevyemmässä lennossa ja työnteko maistui. Sitten tuli seinä vastaan ja tajusin kuinka väsynyt olen. Kesäkuun jaksoin vielä painaa yhtä työtä, mutta sen jälkeen tein tietoisen päätöksen nostaa jalat pöydälle ja antaa sen Herra Hodgkinin hiipiä mieleen, koska se oli hetken jo korvan takana kolkutellut. Vielä tänäänkään herralla ei ole ollut kiirettä poistua mielestäni ja arvaan, että näin mennään vielä hyvä tovi eteenpäin. Nyt elämäni painopisteet ovatkin siis mielekkään arjen tekeminen itselleni ja pään sisäisten asioiden selvittely. Huonomminkin voisi siis olla. 

Joogaa, psykiatria, mietiskelyä, matka-menetelmää ja aikaa. Näiden avulla olen yrittänyt saada mieleni ymmärtämään mitä viime talvena oikein tapahtui. Psykiatri kysyi eräässä istunnossa, että muistanko viime talven tapahtumat. Järkytyksekseni jouduin toteamaan etten muista. Joitain pieniä pätkiä sairaalasta ja kotoa. Vähän pahoinvointia ja väsymystä, mutta siinäpä ne. Ei vissiin ollut liiemmälti aikaa (lue: halua) kelailla tuota syöpää silloin. No mutta, nyt asia on onneksi toisin. Eräältä vertaiselta kuulin, että ensimmäiset kuusi vuotta meni niin ettei päivääkään voinut olla ajattelematta syöpää. Siinä istuessani mietin, että onpa hyvä etten ole ainoa joka näitä juttuja on kelaillut, mutta samalla olisi tehnyt mieli huutaa: "Mitääääää???!?!? Kuuusi? You got to be kidding me!" No järkevänä ja viksuna leidinä en tokikaan niin tehnyt, mutta lähdin taas yhdestä tapaamisesta tukka aivan pystyssä. On se Herra Hodgkin vaan kiva kaveri!

Onneksi olen viimeisen kesän aikana kuitenkin oppinut hengittämään. Hauskaa, eikös! Selvisin syövästä ja opettelin hengittämään. Good for me! Muuten oliskin voinut olla hitusen kusiset paikat. No mutta, leikki leikkinä. Olen löytänyt joogan ihan uudella tavalla ja sieltä on löytynyt myös rauha hyväksyä asiat joihin en voi vaikuttaa. Mitään zen mestaria minusta ei ole toki tullut (eikä toivottavasti tule), mutta aavistuksen verran parempi olen antamaan armoa itselleni näinä päivinä. Kaiken ei tarvitse olla niin kuin mainoksissa vaan tätä elämää voi elää ihan niin kuin itse parhaaksi katsoo. Jos ei huvita pestä pyykkiä niin en pese. Ei ne sieltä korista mihinkään karkaa ja jos tuntuu siltä että syovän kelailu kannattaa niin minähän kelailen. 

Maanantaina 8.10. pidetään Nuoren syöpäpotilaan selviytymisoppaan julkistus-/lehdistötilaisuus. Olen lupautunut puhumaan sinne ja kirjoitin kirjaan myös vertaiskertomuksen. Jännittää, mutta toisaalta fiilikset on hyvät. Viimeiset huutoitkut tuli kun sain kirjan käteeni ja kiitoksissa mainittiin nimeni. Siinä se oli, mustaa valkoisella, syöpä ja minä samassa kirjassa. juuuust grrrreaaaat! Kahden tunnin huudon jälkeen sain mieleni rauhoittumaan ja luin kirjan läpi. Ilokseni pystyin toteamaan, että se oli juuri sitä mitä itse olisin tarvinnut viime vuoden lokakuun 28.päivä. Jep, kohta on myös mun ja Herra Hodarin vuosipäivä. Mitenhään sitä juhlittais... :D

No näillä hajatelmilla mennään täällä eteenpäin. Vuoristorataa edelleen, mutta vähän erilaisen vaunun kyydissä. Yritän päivittää taas blogia jossain vaiheessa, mutta en lupaa tehdä sitä ensi viikolla. Ehkä sitten joulukuisen kontrollin huitteilla. Nyt tämä ex-syöpäläinen tarvitsee unta palloon, jotta jaksaa viettää sunnuntaita omassa ihanassa seurassa. ;)

Tässä loppuun vielä tiivistyksenä ajatukset, joilla on menty tätä vuotta eteenpäin:









Ja loppuun: Minä ja palautuneet voimani joogatunnilla! :)



Ihanaa ja aurinkoista syksyä!! <3

4 kommenttia:

  1. Hienoa, että olet taas vahvasti elämässä kiinni sairastelujen jälkeen.

    Herra Hodgkin on minunkin mielessäni vielä, vaikka hoidoista on jo 11 vuotta! Kokemus on niin järisyttävä, ettei koskaan unohdu eikä tarvitsekaan. Ensimmäisen vuoden aikana mieli käsittelee kokemaansa, mutta sen jälkeen ainakin minulla asiat alkoivat jonkin verran haalistua. Sinulla on varmaan tämä prosessi menossa.

    Mahtavaa, että olet jaksanut asiasta myös kirjoittaa!

    Oikein ihanaa elämää sinulle ja aurinkoa syksyysi!

    VastaaPoista
  2. Mukava lukea kirjoituksiasi taas pitkästä aikaa ja hienoa, että kaikki on fyysisellä tasolla ainakin kunnossa.
    Itsellä päättyi hoidot Hodgkinia vastan 8.8. ja olo on mahtava. Itselläni ei syöpä pahemmin pyöri päässä. Lähinnä ärsyttää lyhyt tukka, joka kevyen ohenemisen sijaan aloitti kunnon sulkasadon jo 2 viikkoa hoitojen alettua :/ Mutta paljon olen saanut kehuja ihan taustaani tuntemattomilta hienosta ja hieman epätavallisesta lookista, eli sekin puoli on oikeastaan ihan kunnossa.
    Vaikka osalla paraneminen kestää kuusi vuotta tai pitempään, itselläni ei ole mitään psyykkistä oireilua tullut ja elän elämääni täysillä. Haluan vain sanoa, että paraneminen on yksilöllistä ja voit selvitä pääsi sisällä vellovasta kaaoksesta hyvinkin erilailla kuin joku vertaisryhmäläinen. Älä siis takerru tuohon 6 vuoteen vaan etene omaa tahtia ja aikanaan sitten selviää, kuinka pitkä oma prosessisi tulee olemaan.
    Tsemppiä ja aurinkoa syksyyn :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus! Ja hienoa että lähdit mukaan kirjaprokkikseen, siitä on varmasti monelle suuri apu. Rakkaita terveisiä ja paljon voimia syksyyn!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille ihanista kommenteista :) Aurinkoa jokaisen syksyyn <3

    VastaaPoista