No niin...
Tänään se rumba varsinaisesti sitten alkoi. Menin aamulla kahdeksaksi Peijaksen sairaalaan, jossa otettiin verinäytteitä (23 putkiloa!!! Hitusen kävi naurattamaan kun niitä siinä laskeskelin), virtsanäyte, sydänfilmi ja se surullisen kuuluisa luuydinnäyte. Kolme ensimmäiseksi mainittua oli helppoja eikä edes verikokeista tullut huono olo vaikka en ollut syönyt 12 tuntiin. Luuydinnäytteenotto sen sijaan jonkun verran jännitti, mutta hoitaja totesi että ulkoisesti näytän ainakin rauhalliselta. Kai se on hyvä merkki. Sain siis vain yhden pistoksen rauhoittavaa ja kipulääkettä, mikä tekikin olon melko mukavaksi ja leppoisaksi. Itse toimenpide oli hyvin nopea. Lääkäri totesikin, että taisi olla ennätys. Muisti hän kuitenkin ennen aloitusta todeta, että minua ei sitten saa lyödä tai potkia. En ainakaan myönnä näyttäneeni mitenkään agressiiviselta. Näytteet oli kuulemma kuitenkin helppo ottaa näin luikulta "hyvä luiselta" naiselta. Kipukaan ei ollut mitään sietämätöntä. Toivotaan, että tulokset ovat yhtä positiivisia!
Verinäytteistä tulokset olivat tulleet heti, kun nousin toimenpidepöydältä ja näyttivät hoitajan mukaan erittäin hyviltä. Lasko oli laskenut täysin normaaliin lukemaan ja muutenkin kaikki näytti suht hyvältä. Muutamat arvot heittivät hieman viitearvoista, mutta nekään eivät kuulemma hälyttävästi. Maksa-arvoni oli yksi niistä, joka ei mahtunut noihin mainittuihin viitearvoihin, mutta se oli alhainen ja se on kuulemma parempi kuin jos olisi koholla. Sydänfilmistä hoitaja ei pystynyt sanomaan muuta kuin että normaali sinusrytmi. Tämäkin lienee siis hyvä merkki. Jos siellä jotain pienempiä ihmeellisyyksiä on, niistä lääkäri osaa kertoa ensi viikolla.
Hoidostani vastaava lääkäri oli mukava ja kertoi asioista tarkasti, mutta ei myöskään kaunistellut faktaa siitä, että minulla on syöpä. Hoidot olisi tarkoitus aloittaa jo ensi viikolla, heti kun levinneisyysaste on selvillä. Hyviä merkkejä kuulemma on oireettomuuteni, puhtaat keuhkoröntgenet ja puhtaat kainaloiden ja kaulan ultrat. Tosin tietokonetomografia on se, joka kertoo viimeisen totuuden. Myöskään alkoholiin liittyvän huonovointisuuteni hän ei uskonut johtuvan sairaudesta. Paranemisprosentit minun ikäluokallani liikkuvat kuulemma siellä 80% tienoilla. Tämän tiedon jälkeen lääkäri katsoi minua tiukasti silmiin ja totesi vain, että: "Me taistelemme jos sinä taistelet." Mahtipontista, mutta eipä tässä taida muu auttaa. Taisipa jossain välissä mainita, että kyllä sinä tästä selviät, mutta jostain syystä olen vielä hieman alavireinen. Tilastoja ei pidä lukea omana mittarina, mutta melko vaikea niitä on sivuuttaa.
Huomenna odottaa ensimmäinen tietokonetomografia ja siellä pitäisi niiden pikku paskiaisten näkyä, jotka ovat nyt laittaneet elämäni aivan sekaisin. Toivon, että saisin piirtää jokaiselle patille hymynaaman ja heittää tikalla niitä yksitellen aina jokaisen hoidon jälkeen! Perkele!!
