lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuosi vaihtuu

Rehellisesti sanottuna, ei lähellekään yksi parhaista vuosistani. On tullut itkettyä ja pelättyä ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen joutunut kyseenalaistamaan lähes kaiken nykyisessä elämässäni ja repimään väkisin itseäni liikkeelle silloin, kun yksikään solu ei olisi jaksanut mennä eteenpän. Luotan kuitenkin siihen, että jotain tämä kaikki on opettanut ja siksi näihin sanoihin ja tunnelmiin on hyvä päättää tämä vuosi:


"Edessä on sata ovea, tuhat tietä. Valitse sydämelläsi, punnitse tunteella, käytä hiven järkeä. Ovet on tehty avattavaksi, tiet tallattavaksi, elämä elettäväksi. Jos erehdyt, uskalla itkeä, uskalla nauraa, uskalla muuttaa suuntaa. Ei mikään kasva ilman vettä, ei ihminen kypsy kyynelittä. Mutta odota silti parasta, äläkä pelkää pahinta, niin saat mitä ansaitset."




                                         ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE! :)

(Kuva: weheartit.com)

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Erä 4/4 varmistunut!!!!!!!

Whoop whoop! Aa-aa-aa-aa-aaaaaaaaaaa!!!! Jejejejejejeeeeeeee!

Lääkäri toivotti minut tänä aamuna lämpimästi tervetulleeksi huomiseen VIIMEISEEN sytostaattihoitoon. Miettikää sitä! Minä ainakin mietin ja riemuitsen. Valkosolut oli häkellyttävän korkealla ja mieli liitää yläilmoissa. Joten: Herra Hodgkin, jos mä olisi nyt sä niin mä olisin pirun peloissani ja alkaisin miettiä elimistöstäni poistumista ihan tosissani. Vaikka viimeiset sytostaatit tulee huomenna ja saat niiltä entistä kovemmin turpaasi, aion tuhota viimeisetkin rippeet sinusta vielä tammikuisilla gammasäteillä. Hah!

Profile Pictures
Tämä oli pirun hyvä aamu!

Ei lisättävää!



(Kuva: weheartit.com)

maanantai 26. joulukuuta 2011

Hurjaa huumoria?

Minun mielestäni nykyään vain erittäinkin hersyvästi naurattavaa, mutta jokainen valitkoon oman mielipiteensä. Erään saman sairauden kanssa painineen naisen blogista löysin linkin tälle "hulvattomalle" sivulle. Tämän avulla valmistaudun huomisiin verikokeisiin ja torstaisiin sytkyihin:

VAROITUS!!! Mikäli et ole valmis nauramaan kuolemalle ja laskemaan leikkiä allekirjoittaneen terveydellä, en voi suositella sivustoa!

http://users.utu.fi/lajhalm/syopalandia.html

perjantai 23. joulukuuta 2011

Toivo

Tukihenkilöni lähettämät sanat toivat lohtua päivääni:

Toivo ei piileskele onnenapiloissa tai päivänkakkaroiden terälehdillä.
Toivo on lujaa ja kestävää, se ei kuihdu vaan katsoo vastoinkäymisiä silmästä silmään kysyen kipakasti:
"Oliko siinä tosiaan kaikki?"

maanantai 19. joulukuuta 2011

Sataa sataa ropisee...

... mutta ei vettä, vaan tukkaa. Rakas kuontaloni on ottanut viimeisen kahden päivän aikana oikein kirin hylätäkseen päänahkani. Sortuvia tippuu tuon tuostakin ja nyt tuntuu siltä, että ehkä tästä reissusta ei selvitäkään vetämättä päätä siiliksi. Noh, ehdin jo lauantaina heittää herjaa siitä, minkälaisen reaktion aiheuttaisin suht konservatiivisessa työpaikassani ilmestymällä sinne pitkän sairasloman jälkeen ilman tukkaa. Ehkä se vain loppupeleissä hieman kirkastaisi paikan auraa. Tiedä häntä.

Näin kolmansien sytkyjen jälkeen on kyllä pakko todeta, että enää kroppa ei palaudu hoidoista niin kuin ensimmäisen kerran jälkeen. Väsymys ei katoa nukkumalla ja paikkoja kolottaa, mutta hei, mitäpä sitä ei kaljuuntuva nuori nainen tekisi voittaakseen syöpää. Rehellisesti sanottuna tämä olotila alkaa siis jo ottamaan mielen päälle. Haikeudella vain muistelen niitä energisiä aikoja ennen hoitoja kun viiletin viettämässä sosiaalista elämää ulkona ystävieni kanssa ja nauttimassa tavallisesta nuoren ihmisen elämästä. Sen sijaan nykyisin hengästyn 200 metrin kauppamatkalla ja kädet huutaa kauppakassien kantamisesta hoosiannaa. Niin ja sydämen jolkotusta ei edes kannata mainita. Se on minussa ainoa osa jossa tuntuu olevan vauhtia näinä päivinä.

No mutta jälleen kerran täytyy vain katsoa peiliin ja todeta että ei auta itku markkinoilla. Niillä on mentävä mitä on annettu ja tällä hetkellä se tarkoittaa äärirajoilla käyvää kroppaani.

Tämän ajatuksen siivin jaksan siis tänään:

"Väliaikaista kaikki on vaan....!!!!!!!!!!!!!!!"

Tauno Palo - Väliaikainen

perjantai 16. joulukuuta 2011

Erä 3/4

Eilen oli siis neljästä erästä kolmas, jolloin oli tarkoitus möyhentää herra Hodaria huolella. Myönnän, että tämä erä otti hieman koville myös tälle isäntäsolulle, mutta ei mitään mitä ei olisi 17 tunnin unilla selätetty. ;)
Olo oli aavistuksen hoippuva kun saikulta lähdin ja mietinkin hetken että näinköhän ne jalat kantaa, mutta kantoihan ne, ihan autolle ja kotiin asti. Kotona sohva oli taas ehdottomasti mun paras kaveri ja siitä olikin hyvä pungeta suoraan yöunille. Näin aamulla maailma näyttää taas vähän valoisammalta ja huomenna olen päättänyt osallistua pikkujouluihin vaikka hampaat irvessä. Treffit saikulla sujui myös hyvin meidän katsellessa Too Fast Too Furious 5- leffaa ja ottaessa päikkäreitä yhdessä tuumin suht kapoisessa sairaalasängyssä. Ainakin hoitsuilla taisi olla hauskaa! :D

Nyt voi sanoa että YKSI enää jäljellä!!!! Toki hoitaja totesi minulle, että vasta ne tammikuun alussa otettavat CT-kuvat varmistaa sen, että hoito on tehonnut niin kuin on suunniteltu. Tylsää, mutta totta. Aion pitää kuitenkin mielen korkealla ja uskoa parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

Tuntuu, että meidän postilaatikosta ei enää muita kirjeitä tipukaan kuin HUSin lähettämiä sairaalalaskuja tai Kelan selvityspyyntöjä. Äsken tipahti myös uusi Kela-kortti jossa on merkintä erityiskorvattavista lääkkeistä. Voin kertoa, että tässäkin suhteessa Suomi on hyvä maa. Saan valtavan kalliita lääkkeitä vain 3 euron omavastuulla.

Nyt taas ruokaa nassuun, jotta paino pysyy noususuhdanteessa. Jännitin saikulla kaikkein eniten vaa'alle menoa, mutta sehän näytti käyrän nousevan ylöspäin ja sekös ilahdutti! :)

Ihanaa viikonloppua!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Tunteet kuvina

 
 censored

Fiilis.



censored

Jossain siellä minä olen.




∞

Kotona istuminen.




Новости

Läheiset.




pixie dust

Tunne kun hoitaja lähestyy neulan kanssa.




censored

Siellä se häämöttää. Elämä.


Ps. Lääkäri soitti ja niinhän siinä taas kävi että rakkaat valkosolut vasta räpistelee palatakseen
normaaleihin lukemiin. Nyt ne olivat vielä viimekin kertaa alhaisemmat, mutta lääkäri haluaa silti antaa hoidot. Infektioriski kasvaa taas, mutta hei, poikaystäväni mukaan meillä on huomenna treffit sairaalalla niin eihän niitä voi missata. ;)


(Kaikki kuvat: weheartit.com)

Terveyden määritelmä

Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt terveyden seuraavasti: "Terveys on täydellinen ruumiillisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila". Tämä kävi ilmi Syöpä-lehden (6/2011) pääkirjoituksesta, jossa Päivi Hietanen pohti terveyden määritelmää ja sitä mitä terveys kenellekin on. Minun mielestäni elämä olisi melkoista korkealentoa, jos tämän lauseen perusteella pystyisi määrittelemään itsensä terveeksi. Pääkirjoituksen lopuksi todettiin, että sairaudet ovat yksinkertaisesti vain osa elämää. Sairastuneet tietävät Hietasen mukaan, että täydellinen terveys on arvokasta, mutta siitä luopumisesta seuraa myös paljon hyvää. Mikään ei ole hetkeen lohduttanut minua niin paljon kuin nämä Päivi Hietasen kirjoittamat sanat. Minun ei tarvitse lokeroida itseäni eikä tuntea itseäni sairaammaksi kuin olen. Vaikka olen yrittänyt ajatella näin aiemminkin, pääkirjoitus vahvisti tätä tunnetta entisestään. En ehkä yhdeltä osin täytä tuota yllä mainittua WHO:n määritelmää, mutta mitä sitten? Sairaus on vain yksi osa minun ja muiden sairastuneiden elämää eikä se määritä meitä kokonaan. WHO ehdottaakin pääkirjoituksen mukaan nyt uutta terveyden määritelmää: "Terveys on sitä, että kykenee sopeutumaan ja huolehtimaan itsestään silloin, kun kohtaa tunne-elämän tai ihmissuhteiden ristiriitoja tai ruumiillisia sairauksia." Tähän minäkin voin yhtyä.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Väliveret

Noin. Nyt minusta on lypsetty ulos jo toiset väliveret ja on jälleen aika arvioida pikkuruisten valkosolujeni tilaa. Omasta olostani päätellen voisi kuvitella valkosolujeni voivan hyvin, mutta valitettavasti tämä yhtälö ei toiminut ainakaan viime kerralla. Parempi tuuri olisi tällä kerralla tervetullutta, koska odotan innolla torstaille suunniteltua matsia herra Hodarin kanssa. Pidetäänhän siis taas peukkuja!

maanantai 12. joulukuuta 2011

Päivitystä

Kävin tässä taannoin pohtimaan asioita joita pelkään tässä elämässä. Toisten asioiden suhteen huomasin olevani hyvinkin rohkea, mutta toiset asiat saavat minut havisemaan kuin haavan lehti. Hauskinta (niin kuin siinä nyt mitään hauskaa olisi ollut) tässä ajatusketjussa oli se, että totesin ennen sairastumistani pelänneeni kaikkein eniten syöpään sairastumista. Se oli siis suurin pelkoni kaikista niistä tarjolla olevista mahdollisuuksista. Nyt muistan tarkkaan sen, kuinka tämä ajatus kammotti minua kaikkein eniten. Syöpä oli minulle hirvittävä mörkö, johon yksi täkeimmistä ihmisistäni, mummini, oli kuollut minun ollessani 17-vuotias.  Tänään 12.12.2011 syöpä on minulle arkipäivää. Hämmästyn yhä uudelleen sitä, että tässä minä vieläkin porskutan. Syövän kanssa, mutta porskutan kuitenkin ja melko samanlaisena kuin ennenkin. 

Tapasin tänään myös tukihenkilöni ensimmäistä kertaa. Suuren suuri kivi tippui sydämeltäni, kun sain jutella ihmisen kanssa joka on käynyt saman läpi. Hän tunnisti kaikki tunteeni ja kertoi käyneensä samoja asioita läpi itse sairastaessaan. Jännitän aina kovasti uusien ihmisten kohtaamista, mutta jostain syystä tänään tuosta jännityksestä ei ollut tietoakaan. Niin helppo hänen kanssaan oli olla. Syöpä on siis jälleen kerran ottamisen sijaan myös antanut minulle jotain.

Torstaina odottaa kolmas tiputus. Toivon todella että se pystytään antamaan. Jouduin käymään torstaina lievän lämpöilyn ja pahentuneen laskimotulehduksen takia sairaalassa ja nyt syön antibiootteja. Pelottaa, että nuo estävät hoidon antamisen, mutta toivotaan parasta. Jälleen kerran.

Nyt nokka kohti tiistaita tämän kappaleen voimin:

Sade tuli tulvana yli pysäkin
Sinä olet ihme, suuri sittenkin
Sinulla on ilma ja kyky hengittää
Olkapäällä kyyhkynen
Vaikket sitä nää.


Sinussa on valo, sinussa on yö
Sinulla on sitkeä sydän joka lyö
Väsymättä kipinöitä tuuleen
Valaisemaan tietä pimeää.

Juha Tapio - Sitkeä sydän


Kauniita kauniita unia!

torstai 8. joulukuuta 2011

Ajatuksen virtaa

Voi nenä.Vitsit, että elämä on yhtä tunteiden vuoristoradassa painiskelua ainakin tällä hetkellä. Avun pyytäminen ja ongelmista puhuminen on vaikeaa, mutta kun sen tekee, olo useimmiten helpottaa. Entä millähän sitä oppisi päästämään irti liiasta kontrollomisesta? Ehkä tämä asian tiedostaminen auttaa sen polun alkuun.

Tänään vaikuttavat seuraavat lausahdukset:

"Se tapahtuu mikä tapahtuu."

"Ihminen kulkee joskus lyhyessä ajassa niin pitkän matkan, ettei maisemista tunnu aluksi saavan selvää."


Ensimmäisen lauseen meininkiin yritän opetella ja toisen lauseen hyväksyä.

Olipas hieno julkaisu. :D

tiistai 6. joulukuuta 2011

Elämääni nyt

Tunnelmoin kotona. Paljon!!

Haistatan aina silloin tällöin Herra Hodgkinille.

Yritin todistaa teille, että olen edelleen oma itseni ja näinhän siinä kävi. :D

Kaipaan kouluun, koska siellä tehdään kaikkea kivaa.

Tahtoisin olla enemmän isosisko kuin tällä hetkellä jaksan.

Voi kun olisikin ollut mun matikan arvosana. No aina ei voi voittaa joten päätin repiä tästä itselleni asenteen.
(Kuva: weheartit.com)

Tätä yritän opetella.
(Kuva: weheartit.com)

Koska tää on niiiiiin söpö ja terapeuttinen!!!!
(Kuva: weheartit.com)

Kuvaa ystävieni merkitystä elämässäni tällä hetkellä.
(Kuva: weheartit.com)

Tällaiseen paikkaan tahtoisin nyt.
(Kuva: weheartit.com)

Odotan sitä hetkeä kun olen taas tuo terve Sanja ja kiipeilen puissa kuin pienen pieni apina.

Itsenäisyyspäivän tunnelmia

Itsenäisyyspäivä on joka vuosi, mutta siitä huolimatta se tuntuu aina olevan jollain tapaa erikoinen päivä. Siihen ei koskaan totu, eikä ehdi kyllästymään ja aina se pistää hetkeksi miettimään hiljaa sitä toista vaihtoehtoa. Vaikka en ole missään määrin yli-isänmaallinen, olen silti kiitollinen siitä, että mummini ja vaarini muiden ikäistensä tavoin olivat tekemässä meille itsenäistä Suomea silloin kun minusta ei ollut vielä tietoakaan.

Kuten arvata saattaa, olen nyt vuonna 2011 itsenäisyyspäivänä ehkä vielä kiitollisempi kuin aiempina vuosina. Saan elää maassa, jossa on panostettu terveydenhuoltoon joka pitää huolta jokaisesta kansalaisestaan katsomatta näiden asemaa yhteiskunnassa. On mukavaa nukahtaa illalla vaikka on sairas, koska tietää että minusta pidetään parhaalla mahdollisella tavalla huolta. Kaikki eivät sitä mahdollisuutta saa joten väistämättäkin erityisesti tämä itsenäisyyspäivä pistää nöyräksi.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kuolemanpelko

Valitettava tosiasia jokaiselle syöpäpotilaalle. Tai olen minä muutamista ihmisistä lukenut jotka eivät ole kuulemma kertaakaan sairauden aikana epäilleet selviytymistään, mutta en oikein tiedä pystynkö uskomaan sitä. Kun menettää uskon omaan kuolemattomuuteensa, ei paljon naurata. Oli se kuinka klisee tahansa, elämä on rajallista ja sen olen joutunut karumman kautta oppimaan nyt. Itselläni halu elää on niin valtava, että kuolema on väkisinkin käynyt moneen kertaan mielessä hurjana ja pelottavana mörkönä.

Ensimmäiset viikot ennen diagnoosia ja sen jälkeen täyttyivät kuolemanpelosta. Hyvästelin kaikki  läheiset mielessäni moneen kertaan ja pohdin tarkkaan mitä kenellekin haluan sanoa. Surin sitä, että  minusta ei ehkä koskaan tulekaan äitiä enkä saa nähdä millaisia omista lapsistani olisi tullut. Koin myös mustasukkaisuutta läheisistäni, jotka ajan kanssa jatkaisivat elämäänsä ja oppisivat elämään ilman minua. Ihmismieli voi todella olla pelottava ja maalata kaikkein pahimmat pirut seinille silloin, kun niitä vähiten toivoisi ja jaksaisi käsitellä.

Sairauden kuluessa toivo on kuitenkin palannut arkeeni ja tieto on helpottanut elämääni. En todellakaan ole luovuttamassa, mutta uskon että oma kuolemanpelkoni on käsiteltävä tämän sairauden myötä. Kuvittelin käsitteleväni näitä asioita tässä sairauden kuluessa, mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän huomaan keskittäväni ajatukseni paranemiseen. Kuoleman pelkäämiselle ei ole nyt aikaa ja luulen, että nämä kummitukset alkavat vainota vasta myöhemmin.

Kuolemanpelko on pyörinyt mielessäni paljon ja edelleenkin välillä on hetkiä jolloin iskee epätoivo ja pelko selviämisestäni. Sen takia yllätyinkin kun ystäväni totesi jo odottaneensa että otan asian puheeksi ja ihmetelleensä sitä miksi en ole sitä aiemmin maininnut. Luulin puhuneeni tästä, mutta ajatukset ovat sittenkin pyörineet vain omassa päässäni ja ehkä sitä myöten kasvaneet myös entistä suuremmiksi paholaisiksi. Myönnettävä on myös se, että tämä ei ole asia joka on hirvittävän helppo ottaa esille rakkaiden ihmisten kanssa. Muiden tuskaa on vaikea nähdä, mutta ehkä nyt rohkaistun. Olenhan uskaltanut jo kirjoittaa aiheesta mustaa valkoiselle ja julkaista tämän tekstini.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Kooma

Ai kauhia mikä väsymys eilisen tiputuksen jäljiltä. Voisin nukkua tauotta.

Nälkäkin on, mutta ruoka ei oikein maistu ja nyt sen olisi pakko maistua, koska paino on tippunut edelleen. Lääkärit ei vaikuttaneet olevan kuitenkaan huolissaan vielä, mutta itseäni se asia ressaa. Sain kaiken lisäksi tippakäteen laskimotukkotulehduksen, kiitos hentojen suonteni. Valkosolut olivat kohoamassa tämän aamuisten verikokeiden perusteella, mutta kalium arvot puolestaan olivat tipahtaneet ja nyt popsin tabletteja saadakseni ne ylös.

Olo on kuin zombiella, mutta toivotaan että se lähtee tästä taas ylämäkeen parin päivän päästä. Nyt kuumaan suihkuun, kiitos!

Sohvaperuna kuittaa!

torstai 1. joulukuuta 2011

Time to kick some Hodgkin ass!!!!!

No niin. Toinen kerta solusalpaajia takana ja taistelutahto nostettu huippulukemiin. Toivottavasti tekin näette ne pienet sytostaattimyrkyt mätkimässä huolella Hodari-soluja turpaan. Mä ainakin näen.
Ystäväni rohkaisemana, pari valittua sanaa Herra Hodgkin. :D

"Oon niin, niin, niin, niin huono häviäjä, että mun on aivan, aivan, aivan pakko voittaa.
Siis, siis, siis jos tahdot koittaa niin anna tulla vaan.
Oon niin, niin, niin, niin huono häviäjä, että mun on aivan, aivan, aivan pakko voittaa.
Siis, siis, siis jos tahdot koittaa niin anna tulla vaan.

Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä. Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa.
Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä. Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa."
          Cheek - Jippikayjei

Rakkaat, naurakaa itsenne tärviölle. Niin minäkin. :D

Ja oi rakkaat myrkkysolut. Taistelkaa viimeiseen soluun nyt!!