Näin reilu vuosi sitten tämän
videon ensimmäisen kerran. Silloin itketti ja kovasti. Videossa tiivistyi
kaikki mitä kaipasin. Olin elänyt onnellista elämää, mutta tiesin että jotain
piti tapahtua. Nyt vuotta myöhemmin katsoin sen uudelleen ja taas itketti.
Tällä kertaa itketti sen takia, että tajusin menneeni juuri näiden ajatusten
perään.
Olen saanut tehdä matkaa
ihanan Nitan kanssa, joka
on tehnyt videon. Alla muutamia ajatuksia tuosta matkasta:
Tapasin Nitan ensimmäisen
kerran reilu vuosi sitten, syksyllä 2012. Olin eksynyt hänen sivuilleen
sattumalta ja tämän videon katsottuani, minulta pääsi itku. Se video puki
sanoiksi ne kaikki ajatukset, joita päässäni oli pyörinyt ja joita olin
kyseenalaistanut. Erityisesti videota
katsoessa pysäytti seuraava lause: "Life isn't about waiting for the storm
to pass, it's about learning to dance in the rain." Tajusin
seisoneeni jo pidempään myrskyn silmässä ja huomasin lopettaneeni tanssimisen
kokonaan. Tämän ajatusmylleryksen jälkeen päätin laittaa Nitalle viestiä.
Minulla oli takana raskaita
asioita, jotka sisälsivät mm. ne hiljattain päättyneet syöpähoidot. Ikää oli
vasta 24 ja tuntui, että tämä kaikki oli vähän liikaa. Pelotti ihan hurjasti,
mutta päätin silti katsoa mitä Nitalla olisi annettavaa.
Olin juuri tullut viikon
Barcelonan lomalta, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Kaiken piti olla hyvin,
mutta muistan kuitenkin itkeneeni lohduttomasti koko ensimmäisen tapaamisemme.
Kuitenkin Nitan luota lähtiessä oli hyvä olla. Tuli tunne, että otin
harppauksen oikeaan suuntaan, vaikken lainkaan tiennyt mikä tuo suunta on.
Keskustelimme monista asioista,
välillä itkimme ja välillä nauroimme. Oli mahtavaa, kun joku oli niin läsnä.
Halusin myös itselleni sen kyvyn. Aloin keskittyä enemmän itseeni ja tekemään
asioita, jotka tuntuivat minusta oikeilta. Nita osasi kysyä kysymyksiä, jotka
laittoivat minut miettimään omaa ajatusmaailmaani. Pikkuhiljaa aloin ymmärtää,
että tässä kohtaa kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Minusta tuntui, että
edessä on isoja elämänmuutoksia ja päätöksiä, mutta tajusin samalla niiden
asioiden tulevan ja tapahtuvan kun on sen aika. Osasin hieman siis jo päästää
irti siitä jatkuvasta yrityksestä vaikuttaa kaikkiin ja kaikkeen. Ymmärsin myös,
että kaikkien kokemusteni jälkeen sainkin olla surullinen ja se oli enemmän
kuin fine. Siihen ei vain kannattaisi jäädä makaamaan liian pitkäksi aikaa.
Talven koittaessa oma hyvä oloni lisääntyi lisääntymistään ja aloin todella
elää elämää itselleni. Kaikki vain alkoi purkautua oikeaan suuntaan kuin
itsestään. Nyt olen kasannut itselleni oman, äärimmäisen onnellisen kodin jossa
viihdyn ja olen suuntaamassa seikkailuihin, joista uskalsin vain uneksia
aiemmin. Ei siis ihan huono päätös lähteä tapaamaan Nitaa. ;)
Vuotta myöhemmin, nyt syksyllä
2013, tapasimme taas ja tällä kertaa taisin nauraa aika paljon ja ihan vatsani
pohjasta. Mietimme mitä kaikkea olikaan tapahtunut ja miten minä säihkyin ihan
uudella tavalla, koska olin uskaltanut hypätä epämukavuusalueelleni ja katsoa
mitä elämällä on tarjottavaa. Mietin sitä, kuinka kaikki vain oli lopulta
tapahtunut luonnollisesti, heti sen jälkeen kun uskalsin päästää irti. Tämä
uusi onnellisuuden flow, jota nyt elän, hämmentää toki myös välillä. Mietin
välillä vieläkin motiivejani, mutta eri tavalla kuin ennen. Nita sai minut
näkemään sen, miten kaikki mikä tapahtuu on juuri niin kuin
pitääkin. Pitää vain antaa sen elämän tulla ja tapahtua, mikä on
tarkoitettu ja nauttia matkasta. Ja
oh boy, tästä matkasta minä nautin! ”What’s
meant to be, will be.” Siihen
minä nykyisin uskon ja luotan. Ja se kantaa.
Nita on ihana ja valoinen
persoona, jonka lähellä on hyvä olla. Voin lämpimästi suositella kääntymistä
häneen puoleensa, mikäli tuntuu että tarvitset suuntaa tai rohkaisua elämääsi.
Kaikki työ on itsestä kiinni, mutta Nita osaa maagisesti näyttää askelmerkkejä,
joihin kannattaa tutustua, jotta löytää oman suuntansa.
Viimeisessä tapaamisessamme
muistin, kuinka olin mielessäni suuttunut Nitalle eräästä lauseesta jonka hän
sanoi ensimmäisen tapaamisemme aikana. Nyt vuotta myöhemmin tajusin, että se
lause oli täysin oma ajatukseni, jonka ääneen sanominen vain toi asian todeksi,
jota en halunnut myöntää. Ja nyt se jo naurattaa. Välillä elämän vain
kuuluukin heittää häränpyllyä. Ja vaikka se osiltaan onkin aika syvältä, niin
pääosin se on kuitenkin aika mahtava kuperkeikka, jonka jälkeen aukeaa ihan
mielettömät maisemat.
<3: S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti