Kyky nähdä itsensä omin silmin. Priceless.

Ja nyt mennään taas vähän sinne diipimpään päähän. On sielläkin vaan hyvä aina silloin tällöin vierailla. Like I don't do it often enough!

Välillä sorrun miettimään, mitä muut minussa näkevät. Näkevätkö vain ulkokuoren vai jonnekin syvemmälle? Näkevätkö vain syövän vai halun elää ja nauttia? Näkevätkö tunteiden myllerryksen sen rauhallisen kuoren alla vai rauhattomuutta vaikka sisällä ei myrskyä? Ja sitten sitä miettii, että tällä ei pitäisi olla mitään väliä. Pohtii, että miksi sitä miettii näitä asioita. Eikö vain omalla mielipiteellä loppupeleissä ole merkitystä? Eilen kuultu lause pudotti taas maan pinnalle: "You are the one you've been looking for." Niinpä, näitä asioita ei vaan kannata etsiä ulkopuolelta. Ei etenkään oikeutusta niihin.

Pohdin näitä asioita etenkin alkuvuodesta hurjasti ja jossain kohtaa jouduin toteamaan että nyt on aika katsoa itseä ulkopuolelta. Ei toisen silmin vaan nimenomaan omin silmin. Mutta ilman niitä analyysejä, ennakko-odotuksia ja mielipiteitä itsestä. Jos se nyt missään määrin on mahdollista. Heitin idean ihanalle ja maagiselle Nita Arpiaiselle. Nita puolestaan ohjasi minut mahtavan Jenni Kauppilan luokse.

Jenni on monen muun muassa valokuvaaja ja muotikuvien lisäksi erikoistunut voimaannuttavaan valokuvaukseen. Tapasimme ja päätimme suunnata Suomenlinnaan eräänä kesäisenä iltana, jotta minä saisin nähdä itseni omin silmin, mutta eri vinkkelistä.

Päädyimme siis ottamaan kuvia minusta. En ole koskaan jännittänyt liiaksi kuvausta tai muutakaan esiintymistä, mutta nyt olo ei ollut luonnollisin. Piti yrittää olla pelkästään oma itsensä ilman roolia. Takana jälleen kerran ne raskaat kaksi vuotta, joiden takia tunsin itseni väsyneeksi ja nuutuneeksi. Tiesin olevani hyvä tyyppi, mutta en ehkä tuntenut sitä ihan niin vahvasti kuin olisin toivonut.

Kuvaussessio oli mahtava, mutta kun sitten ensimmäisen kerran näin kuvat, olin häkeltynyt. Kyllä, olin ehkä hieman väsyneen näköinen, mutta ennen kaikkea onnellinen. Onnellinen kaikkien niiden ihmeiden keskellä joita oli tapahtunut. Rauhallinen kaiken mylleryksen keskellä. Iloinen kaikista tunteista, joita olin saanut kokea. Kiitollinen menneisyydestä ja luottavainen tulevaisuuden suhteen. Jonkinlaisessa tasapainossa kaiken epätasapainon keskellä siis. Ja mikä upeinta, huomasin myös kantaneeni näitä tunteita jo pitkään mukanani. Olin kyllä tiennyt sen, mutta jälkikäteen huomasin myös tunteneeni jossain syvällä kaiken tämän jo aiemmin ja luottaneeni siihen että ne tunteet kantavat. Does it make sense?

Tämä kuvauskokeilu kannatti ehdottomasti kokeilla ja voin suositella kokemusta kaikille. Välillä on vaan hyvä nähdä itsensä uudella tavalla ja hieman toisesta perspektiivistä. Se antaa kaikkeen vähän uuden tavan katsella asioita.

Alla muutama kuvista. Myös blogin "profiilikuva" on yksi tuona kesäiltana otetuista kuvista. Rakastan sen tunnelmaa. Siinä on pitkä polku takana ja edessä vielä tietämätön määrä tulevaa. Erityisen kuvasta tekee myös siinä esiintyvä lokki. Minulla on aina ollut hurja lintukammo ja tuossa kuvassa se pelko on aivan selkäni takana. Ja silti minä vain olen rauhallinen ja onnellinen. Voi näitä kaikkia symbolisia merkityksiä! :D Näihin kuviin on siis aina hyvä palata silloin kun tunteet meinaavat ottaa vallan ja kun muiden mielipiteet alkavat mietityttää liikaa. Ja muistaa tämä: "I am the one I've been looking for." Itsestään on lupa olla onnellinen ja se saa tuntua pirun hyvältä.

Kuvat: Jenni Kauppila

<3: S