Niin kuin olen moneen kertaan maininnut, mielellä on hurja voima. Ainakin minun mielelläni. Siksipä Elizabeth Gilbertin Eat Pray Love, omaa tietä etsimässä- romaania lukiessa seuraava kappale upposi ja kovaa:
"Kuten useimpia ihmistä muistuttavia otuksia, minua vaivaa "apinan mieli" , kuten buddhalaiset sanoisivat - ajatukseni flengailevat oksalta oksalle ja pysähtyvät vain rapsuttelemaan itseään, syljeskelemään ja ulisemaan. Mieleni flengaa villisti halki aikojen, kaukaisesta menneisyydestä tuntemattomaan tulevaisuuteen, se hipoo kymmeniä ajatuksia minuutissa, valjastamattomana ja kurittomana. Se sinänsä ei vielä välttämättä ole ongelma; ongelma on siinä, että tunteet ovat sidoksissa ajatuksiin. Onnellisista ajatuksista tulen onnelliseksi, mutta -hups!- miten nopeasti heilahdankaan taas pakkomielteiseen murehtimiseen, ja niin on tunnelma pilalla; ja silloin mikä tahansa vihaksi pistävä muistikuva saa minut taas kiihtymään ja ärtymään; ja sitten mieleni päättääkin että voisi olla hyvä hetki alkaa sääliä itseään ja yksinäisyyden tunteet kipittävät perässä. Ihminen on loppujen lopuksi sitä mitä ajattelee. Tunteet ovat ajatusten orjia, ja ihminen on tunteidensa orja.
Toinen ongelma, jonka tämä ajatusten köynnöksillä flengaaminen aiheuttaa on se, ettei koskaan ole siellä missä on - vaan kaivelee aina menneitä tai kurkkii tulevaisuuteen, mutta on harvoin levollisesti hetkessä läsnä."
Teksti on kuin suoraan omasta elämästäni. Miksi asioita ei voisi vain oppia sillä, että oivaltaa ne? Vanhoissa asioissa rypeminen on turhaa ja tämän syövän myötä olen oppinut ainakin sen, että välillä ajatukset olisi hiton hyvä pystyä vain sulkemaan.
Niin kuin sinä uskot niin sinulle tapahtukoon.siteraus on Pyhästä Raamatusta.
VastaaPoista