"Pelko menee sinne asti, mistä väistämätön alkaa; sen jälkeen se menettää merkityksensä."
Paulo Coelho
Siinäpä viisaimmat sanat joita olen lukenut vähään aikaan. Muistan tarkkaan sen pelon kun ajoin kohti Meilahden sairaalaa 28.10.2011 ja odotin koepalan tuloksia. Olisin voinut oksentaa, jos se tärinältäni olisi onnistunut. Radiossa käytiin keskustelua siitä kuolisiko ihmiset mielummin syöpään vai HIViin. Muistan ajattelleeni siinä vaiheessa, että olisi hienoa jos ei tarvitsisi kuolla kumpaankaan ja kauhu kasvoi kasvamistaan. Odotushuoneessa istuminen oli tuskallista, ja nähdessäni lääkärin kasvot, kauhu lisääntyi entisestään. Hän oli liian rauhallinen ja liian pitkään hiljaa. Siitä huolimatta ihminen jaksaa uskoa hyvään lopputulokseen niin kauan kun siihen annetaan mahdollisuus.
Kun uutinen syövästi sitten iskettiin päin kasvoja, kaikki sumeni hetkeksi. Oli helpottavaa itkeä se monen viikon pelko ulos ja todeta että reisille meni. Uutinen oli kaikkea muuta kuin toivottu, mutta näin jälkeen päin kun mietin asiaa, pelko jäi siihen vastaanottohuoneeseen jossa sain kuulla olevani sairas. Syöpä oli nyt väistämätön asia ja sitä oli enää turha pelätä. Olihan se pahin jo tapahtunut. Diagnoosin jälkeen koin toki paljon tunteita; järkytystä, surua, epäuskoa, toiveikkuutta, avuttomuutta ja kaikkea sitä mitä kuvitella saattaa, mutta pelko loppui siihen kun lääkäri sanoi löydöksen olevan pahanlaatuinen.
Tänään suuntaan taas kohti Syöpätautien klinikkaa, mutta hyvin ja toiveikkain mielin. Kohta olen jo sädehoitojeni puolivälissä ja vointi on hyvä. Olen päässyt aloittamaan koulun ja kahden viikon päästä saan aloittaa myös työt. Keväälle on luvassa kaksi mielenkiintoista ja haastavaa projektia ja nyt kun aurinkokin paistaa niin on helppo hymyillä.
Aurinkoista pakkasviikkoa kaikille!
Hienoa, että hoidot ovat loppusuoralla! On käsittämättömän ihanaa hoitojen jälkeen palata takaisin "ihmisten ilmoille" harmaaseen arkeen. Siitä todella nauttii.
VastaaPoistaUsein paluuseen normaaliin elämään liittyy, että aivot, vähän kuin jälkijunassa, alkavat vasta sitten käsitellä kaikkea koettua. Ei pidä säikähtää, jos mielessä pyörii sairastamisen asiat, vaikka kaikki olisi jo takanapäin. Minulle näin kävi aina, kun tartuin imurinvarteen! Siinä sitä tuli mietiskeltyä siivouksen lomassa uudelleen kaikki koetut Hodgkinin taudin käänteet. Vähitellen ajatukset haalistuivat ja jäivät taka-alalle.
Iloa ja voimia päiviisi!
Moi,
VastaaPoistamulla todettiin Hodginin tauti tammikuussa. Vielä käyn keuhkodiffuusiokokeissa, luuydinpunktiossa ja tt:ssä kolmen päivän aikana. Hoitosuunnitelma tosin on jo tehty, abvd-hoito alkaa ensi keskiviikkona. Ziisus että alkoi hyvin tämä vuosi.
Nico
Moi Nico!
VastaaPoistaIkävä kuulla, että olet joutunut liittymään tähän ikävään ryhmään. :(
Muistan hyvin nuo fiilikset alkuajoilta ja niissä ei kyllä kauheasti ole kehuttavaa. Jos yhtään lohduttaa niin kaikkeen tottuu. Vaikka tällaiseen sairauteen ei ehkä haluaisi tottua, niin sen kanssa oppii kuitenkin elämään. Kaikki arkipäiväistyy ja se auttaa eteenpäin. Itselläni alkoi helpottaa hoitojen alettua kun tiesi, että nyt homma on hoidossa ja osasi suunnata voimansa eteenpäin.
Onneksi Hodgkinin taudista on hyvät mahdollisuudet parantua kokonaan. Olen myös viime aikoina miettinyt paljon sitä, että syöpä ei ainakaan minun kohdallani ollut pelkästään paha asia. Tuhanteen kertaan toistamani sanonta onkin; Jotain se ottaa, mutta jotain se antaakin. Ainakin voi todeta olevansa pirun rohkea ja vahva ihminen käytyään tällaisen myllyn läpi. :)
Jos haluat juttuseuraa, älä epäile laittaa sähköpostia tai viestitellä täällä. Kaikesta saa kysyä. :) Päivä kerrallaan vain eteenpäin! Tsemppiä ja voimia!