lauantai 14. tammikuuta 2012

Säteitä kehiin!

Eilen oli se pitkään odotettu sädehoitolääkärin tapaaminen. Ennakkoon hieman jännitti, koska kyseessä oli perjantai 13. päivä ja viime aikoina elämä tuntuu potkineen päähän muinakin päivinä, mutta päivästä tuli kuin tulikin loistava!

Lääkärissä oli taas mukava käydä, koska mihinkään ei ollut kiire ja hänellä oli aikaa vastata kaikkiin joutaviltakin tuntuviin kysymyksiini. Sain itse nähdä tuon pahaisen (jäljellä olevan) Herra Hodgkinin rintalastani alla ja voin kertoa että jopa minä näin kuvista kuinka hurjasti se paholainen on pienentynyt. Paras näkemäni kuva pitkiin pitkiin aikoihin.

Puhuimme pitkään sädehoidon haittavaikutuksista ja tällä hetkellä näyttää siltä, että selviän vähemmällä kuin odotin. Koska kasvain on pienentynyt huomattavasti, rintani ja sydämeni tulevat jäämään todennäköisesti sädekentän ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa sitä, ettei sydämeni tarvitse turhaan rasittua tuosta säteilystä eikä minun tarvitse alkaa juosta mammografioissa 30-vuotiaana. Sädekenttään tulevat kuitenkin osumaan ainakin keuhkoni ja kilpirauhaseni. Voi siis olla että jossain vaiheessa minulle kehittyy kilpirauhasen vajaatoiminta ja keuhkosyövän riski kasvaa hieman. Olen kuitenkin ymmärtänyt että kilpirauhasen vajaatoimintaa pystytään hoitamaan nykyään hyvin lääkkeillä ja keuhkojeni terveyteen voin vaikuttaa itse oleellisesti pysymällä kaukana kaikenlaisista savukkeista. Not a problem!

Kaiken tämän hyvän lisäksi tulen saamaan Syöpätautien polilta mukaani aidot ja oikeat tatuoinnit. Kyllä, minuun pistetään nuo merkinnät joita sädetyksiä varten tarvitaan, oikealla musteella ja neulalla. Älkää kysykö miksi tämä on tarpeellista, koska minäkään en tiedä. Lääkäri kuitenkin lupasi että merkinnästä yritetään tehdä mahdollisimman pieni, koska se tulee juuri kaula-aukkoni kohdalle. Vaikka tämä ei ehkä ole juuri se tatuointi jota itselleen olisi toivonut, minä olen kuitenkin siitä iloinen koska se on taas yksi askel kohti terveyttä. Ehkä se myös tämän kaulan arven lailla muistuttaa minua tästä matkasta ja muistuttaa olemaan kiitollinen pienistäkin asioista.

Näin hyvän lääkärikäynnin jälkeen suuntasimme Stockan yläkerran porvarilounaalle, joka oli tooooosi hyvää. Etenkin se viini. Minun oli ihan pakko ottaa lasillinen, koska olihan meillä aihetta juhlaan. En edes muistanut kuinka hyvää valkoviini voi olla ruuan kanssa! Hauskaa tässä reissussa oli se, että lounas oli ohi n. klo. 14:30 ja minä olin melko sopivassa hiprakassa tuon YHDEN lasillisen jälkeen. Avopuolisollani oli hauskaa meidän suunnatessa leffaan minun hihitellessä ja koikkaroidessa pitkin Helsingin katuja.

4 kommenttia:

  1. Tatuointi on "kohdistusmerkki", jotta sädetyskenttäsi on varmasti oikeassa paikassa. Joskus tehdään lisäksi vielä muotti, jonka päälle asetutaan makaamaan selälleen sädetyksen ajaksi. Kaikki nämä ovat tarpeen, jotta säteet kohdistuvat varmasti oikealle alueelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana kommenteista ja tsemppauksista! Kohdistusmerkit ovat nyt enää mukava muisto kun palaan terveyden puolelle. :) Aurinkoista kevään odotusta!

      Poista
  2. Täälläkin on yksi tatuoitu! Kaksi rintalastassa, yksi hiusrajassa ja molemmissa käsivarsissa pisteet. Pisteet ovat toki pieniä, mutta eivät niin pieniä etteikö niitä huomaisi. Myös väri on sen verran tumma musta, ettei voi mitenkään sekoittaa luomeen. Mutta mitäpä tuosta, omista pisteistäni olen ihan vaan iloinen ja ylpeä!

    Se mikä mut säikäytti oli sädetyksessä käytetty maski. Kaikille ei sellaista tule, mutta mulla oli. Vaikka en ahtaan paikan kammoinen olekaan, niin ensimmäisillä sädetyskerroilla taisin vähän panikoida (ihan syyttä!). Onneksi sädetys ei kestä kauhean ja jo ekan viikon päätteeksi osasin olla hoitokerroilla täysin rennosti.
    Tunnustus: kertaakaan en 16 sädetyskerran aikana uskaltanut pitää silmiä auki! Pelkäsin, että sädetys pilaisi ne, hahaa :D

    Tässäpä video siitä, miten maski tehdään:
    http://www.youtube.com/watch?v=cX0WIRwRvIY

    Valmis maski kiinnitetään hoitopöytään (täysin kivutonta!) ja niin varmistetaan, että sädetys tulee aina samaan kohtaan. Jos sulle tulee maski, niin ei kannata sopia mitään hiupputärkeitä tapaamisia heti sädetyksen jälkeen! Maskista jää nätit verkkokuviot kasvoille melkoiseksi ajaksi, ihan kuin ois päikkäreiilä ollut ja nukkunu kasvot tyynyyn päin :D

    Omani sain pitää ja nykyään se komeilee kirjahyllyni päällä! Voin sitten kuuskymppisenä kokeilla ahtautua siron 26-vuotiaan neidin muottiin :)

    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista! Totta on, että nyt kun lääkäri sanoi että saan kutsua itseni tästä eteenpäin terveeksi, nuo "tatuoinnit" eivät tunnu enää missään. :) Nekin olivat vain askelia kohti tätä hetkeä.
      Aurinkoista kevään odotusta!

      Poista