Säteitä kehiin!

Eilen oli se pitkään odotettu sädehoitolääkärin tapaaminen. Ennakkoon hieman jännitti, koska kyseessä oli perjantai 13. päivä ja viime aikoina elämä tuntuu potkineen päähän muinakin päivinä, mutta päivästä tuli kuin tulikin loistava!

Lääkärissä oli taas mukava käydä, koska mihinkään ei ollut kiire ja hänellä oli aikaa vastata kaikkiin joutaviltakin tuntuviin kysymyksiini. Sain itse nähdä tuon pahaisen (jäljellä olevan) Herra Hodgkinin rintalastani alla ja voin kertoa että jopa minä näin kuvista kuinka hurjasti se paholainen on pienentynyt. Paras näkemäni kuva pitkiin pitkiin aikoihin.

Puhuimme pitkään sädehoidon haittavaikutuksista ja tällä hetkellä näyttää siltä, että selviän vähemmällä kuin odotin. Koska kasvain on pienentynyt huomattavasti, rintani ja sydämeni tulevat jäämään todennäköisesti sädekentän ulkopuolelle. Tämä tarkoittaa sitä, ettei sydämeni tarvitse turhaan rasittua tuosta säteilystä eikä minun tarvitse alkaa juosta mammografioissa 30-vuotiaana. Sädekenttään tulevat kuitenkin osumaan ainakin keuhkoni ja kilpirauhaseni. Voi siis olla että jossain vaiheessa minulle kehittyy kilpirauhasen vajaatoiminta ja keuhkosyövän riski kasvaa hieman. Olen kuitenkin ymmärtänyt että kilpirauhasen vajaatoimintaa pystytään hoitamaan nykyään hyvin lääkkeillä ja keuhkojeni terveyteen voin vaikuttaa itse oleellisesti pysymällä kaukana kaikenlaisista savukkeista. Not a problem!

Kaiken tämän hyvän lisäksi tulen saamaan Syöpätautien polilta mukaani aidot ja oikeat tatuoinnit. Kyllä, minuun pistetään nuo merkinnät joita sädetyksiä varten tarvitaan, oikealla musteella ja neulalla. Älkää kysykö miksi tämä on tarpeellista, koska minäkään en tiedä. Lääkäri kuitenkin lupasi että merkinnästä yritetään tehdä mahdollisimman pieni, koska se tulee juuri kaula-aukkoni kohdalle. Vaikka tämä ei ehkä ole juuri se tatuointi jota itselleen olisi toivonut, minä olen kuitenkin siitä iloinen koska se on taas yksi askel kohti terveyttä. Ehkä se myös tämän kaulan arven lailla muistuttaa minua tästä matkasta ja muistuttaa olemaan kiitollinen pienistäkin asioista.

Näin hyvän lääkärikäynnin jälkeen suuntasimme Stockan yläkerran porvarilounaalle, joka oli tooooosi hyvää. Etenkin se viini. Minun oli ihan pakko ottaa lasillinen, koska olihan meillä aihetta juhlaan. En edes muistanut kuinka hyvää valkoviini voi olla ruuan kanssa! Hauskaa tässä reissussa oli se, että lounas oli ohi n. klo. 14:30 ja minä olin melko sopivassa hiprakassa tuon YHDEN lasillisen jälkeen. Avopuolisollani oli hauskaa meidän suunnatessa leffaan minun hihitellessä ja koikkaroidessa pitkin Helsingin katuja.