Kävin eilen ystäväni kanssa elokuvissa niin kuin mainostin. Tarkoituksemme oli mennä katsomaan jotakin hauskaa rainaa, joka veisi ajatuksemme pois tästä elämästä, joka tuntuu potkivan juuri nyt meitä molempia suht isoilla monoilla päähän. No, niinhän siinä sitten kävi, että elokuva kertoi raastavan rakkaustarinan jonka toinen osapuoli kuoli auton alle ja eloon jääneen osapuolen äiti kuoli, yllätys yllätys, syöpään!! Voitte vain kuvitella fiiliksemme tämän pätkän jälkeen. Suuntasimme yksille mieltä rauhoittaville viereiseen cocktailbaariin ja sen jälkeen vaatekauppakierrokselle.
Onneksi olimme parantaneet maailmaa ennen elokuvaa nepalilaisessa ravintolassa, nauraen sairaalloisen räkäisesti ajatukselle minusta kävelemässä kaupungilla nahkakuula kiiltäen, maski naamalla ja kumihanskat käsissä. Olen ymmärtänyt, että hoitojen ollessa käynnissä kaikenlaisia infektioita täytyy välttää. Onhan siitäkin siis pakko ottaa kaikki ilo irti! Jos joku ulkopuolinen olisi kuullut keskustelumme, olisi meille varmasti löytynyt paikka myös Peijaksen psykiatriselta puolelta.
Näiden tapahtumien lomassa sain myös tietää lisää tulevaisudestani. Ensi maanantaina koittaa se hetki kun minusta pumpataan ulos tarkemmat veriarvot ja nyhdetään myös x-määrä luuydintä lääkärisetien pällisteltäväksi. Ja jotta homma ei olisi näin helppoa, tiistaina ihanainen viipalekuva odottaa ahtaanpaikankammoista. Pyydän jo valmiiksi anteeksi laitteelta, jos se joutuu ottamaan osumaa minun mennessä paniikkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti