Eilinen tuulettuminen ystävien kanssa toi hetken helpotuksen tähän panikointiin. Ulkona ollessa pystyin pariin otteeseen jopa unohtamaan koko asian ja silloinkin kun muistin sen, sairaus tuntui hyvin kaukaiselta. Elän ainakin vielä toistaiseksi hyvin normaalia elämää. Tosin kärsin taas huonosta olosta alkoholin nauttimisen jälkeen (ja ei, en vetänyt päätä täyteen) mikä ei liene hyvä merkki, mutta koitan ajatella asian vain niin että oli mitä oli, ainakin minua aletaan nyt hoitaa.
Puhuin tänään myös pitkään poikaystäväni siskon kanssa puhelimessa ja oli ihanan rauhoittavaa jutella jälleen ihmisen kanssa, joka tietää mitä on vastassa, mutta joka pystyy silti suhtautumaan asiaan niin järkevästi. Ei minään valtavana mörkönä. Onni onnettomuudessa, että minulla on oman ydinperheeni lisäksi näin fantastinen "lisäperhe". :)
Nyt aion ahtaa vatsani täyteen ruokaa (ja hieman juustokakkua, nam!) ja alan valmistautua huomisiin tutkimuksiin. 12 tunnin paasto odottaa, mutta mitäpä sitä ihminen ei tekisi voittaakseen syövän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti