Jotain hyvääkin olen tämän kaiken kuran keskeltä löytänyt. Minulla on uskomaton määrä ihmisiä ympärilläni, jotka välittävät minusta ja rakastavat minua myös syöpäläisenä! Poikaystävä, perhe, ystävät, työkaverit, koulukaverit jne. En voisi olla kiitollisempi. Diagnoosipäivänä asuntomme oli täynnä ystäviä ja perhettä tukemassa ja auttamassa kun se kauhea uutinen alkoi syöpyä (hahahaa) mieleeni. Tänään minua hyvin pinnalla pitänyt ystäväni raahaa minut elokuviin. Aion laittaa huulipunaa ja korkokengät. Jep! Nautitaan vielä viimeisistä viikoista tukka päässä täydessä tällingissä.
Naurettavaa tässä koko sairastumisessa on se, että avopuolisoni perheessä olen viides lymfoomatapaus ja anoppini lähipiirissä kahdeksas! Ihan vaan välikommenttina, että: ”Mitä helvettiä?!?!?”. Poikaystävälleni olen jo toinen tyttöystävä, joka laittaa hänet kohtaamaan tällaisen syöpäläisen. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Anoppini lohdutti minua Portugalista käsin, että ainakin poikansa tietää mitä on vastassa. Se lohduttaa myös minua, joka olen aivan ummikko. Tätä tosin ei varmaan voi lukea hyväksi uutiseksi. Naurettavaksi kylläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti