Kävin eilen Kelassa. Jonotin kiltisti lähes tunnin päästäkseni virkailijan juttusille, koska kuvioni ei ole ihan helppo. Olen siis päätoiminen opiskelija joka tekee myös töitä. Tämän lisäksi 3kk ennen sairastumistani (tämä on Kelalle jokin rajapyykki) olen ollut vielä vakituisessa työssä ja saanut säännöllistä kuukausipalkkaa. Kun soitin Kelaan ensimmäisen kerran näistä sairaspäivärahoista virkailija totesi lähes samantien, että laitetaanpa selvitykseen kun kuulostaa hieman monimutkaiselta. Siinä vaiheessa huokaisin sisäisesti. Normaalista poikkeava asia ja se pitäisi hoitaa vielä Kelan kanssa. Itsehän en ole ko.laitoksen kanssa juurikaan asioinut opintotukea lukuunottamatta, mutta olen ymmärtänyt että asiat saattavat olla välillä hieman hankalia heidän kanssaan.
Sain taas yllättyä positiivisesti. Sain soitoin Kelasta parin päivän sisällä niin kuin oli luvattu ja virkailija oli selvittänyt asiani valmiiksi. Saisin ansiosidonnaista päivärahaa vuoden 2009 verotuksen mukaan jolloin olen ollut vakituinen kuukausipalkkainen työntekijä koko vuoden. Jee! Tulot ovat siis luonnollisesti paremmat mitä ne olisivat jos minut olisi määritelty siellä opiskelijaksi. Kaiken tämän lisäksi, virkailija jonka luona asioin Keravan toimistossa oli hyvin miellyttävä ja ymmärtäväinen. Kuunteli loppuun asti kysymykseni ja mietteeni. Painotti sitä, kuinka minun tulee toimia jaksamiseni mukaan ja selitti kaikki kuviot niin kuin vain parhaiten taisi. En ole varma huomasiko hän papereistani mistä sairaudesta oli kyse, mutta olen kiitollinen kaikesta huolimatta. Monilta syöpäpotilailta olen kuullut, että siinä vaiheessa kun syöpä astuu kuvioihin palvelun taso nousee huimasti. Toisaalta tällä hetkellä se on minulle ihan sama. Hyvä palvelu on aina hyvää palvelua! Ja iloisena voin myös todeta, että oli ihanaa olla Kelan jonossa hyvällä omalla tunnolla. Olen aina maksanut veroni tunnollisesti ja ikääni nähden olen maksanut niitä jo melko paljon. Koen siis ansainneeni sairaspäivärahani täysimittaisesti! Ei ainakaan tarvitse potea huonoa omaatuntoa sängyn pohjalla.
Asiasta toiseen. Eilen olin ensimmäistä yötä yksin kotona diagnoosini jälkeen, koska poikaystäväni tekee myös yötöitä. Ilta ei ollut ihan helppo, mutta jostain syystä halusin olla yksin. Itku tuli moneen kertaan ja melko ravisuttavana. Katsoin MTV3:n Katsomosta Syksyn Sävel-ohjelman, jossa mm. Saku Koivu kertoo sairastumisestaan lymfoomaan. En voinut vieläkään uskoa, että ne rahat joita tuossa ohjelmassa kerättiin auttaisivat nyt minua. Olin aina kuvitellut olevani se lahjoittaja jos jotakin.
Niin kuin jo edellisessä kirjoituksessa mainitsin, tuntuu siltä, että nyt tämä tieto alkaa tosissaan mennä ymmärrykseen asti. Valitettavasti se tarkoittaa myös sitä, että on hyväksyttävä se ikävämpi puoli tästä sairaudesta. Ihan noiden syöpäoppaiden kriisivaiheiden mukaan ei ole minun kriisini mennyt, mutta toivon kuitenkin pääseväni pian vaiheeseen "Passiivinen hyväksyntä".
Iltaa Sanja! :)
VastaaPoistaLueskelin tässä tätä sun blogia ja haluan sanoa tsemit sinulle:)
Minä olen itse sairastunut vuonna 2008 eka kerran en kylläkään samaan syöpään kuin sinä mutta kuitenkin. Nyt olen 33-vuotias ja syöpäni uusiutui. Itse en ole sytostaatteja saanut mutta leikattu ja sädetetty on! :) Ja taas on säteet menossa.
Mä tiedän missä tunne myrskyssä elät, mutta älä tutki noita tilastoja. Koska sinä et ole se tilasto:) tottakai haluaa tietää moniko on kuollu mutta ennemmin ota se asenne, että minähän selviän!Koska jokainen on yksilöllinen. :)
Silloin kun minä sairastuin lääkäri sanoi heti että älä hyvä ihminen hae nestistä tietoa. Koska tottakai meistä jokainen on hyvä lääkäri, mutta vain omalta osaltaan. Vertaistukea saa ja pitää hakea mutta aina pitää uskoa a)lääkäriin ja b)itseen!
Ja itse samalla tavalla käyn läpi tunteiden myrskyä, välillä hyvästelen läheiset ja ystävät ja itken menetystä mitä ei ole vielä tapahtnut:)
Mutta taas toisaalta, mistä me sitä päivää tiedetään, koska vaikka meillä ei olisi syöpää niin me voitas kuolla tunnin päästä auto-onnettomuudessa.Meistä kukaan ei sitä päivää piru vie tiedä ;D
Että Elä ja nauti! Mutta anna toki tunteiden tulla silloin kun sen aika on, että saat elämän voiman takaisin.
Ja anna itellesi sairastaa. Liiku paljon, syö monipuolisesti että saat vitamiinejä ja antioksidantteja. Minua on tsempannut paljon Arstilan kirja taistele, voita syöpä. Suosittelen lämmöllä. :) Ja itse olen hakenut lohtua myös Diana Cooperin kirjoista, että jos olet lukuihminen niin kannattaa harkita.
En löytänyt sposti osoitettasi mistään, että jos haluat juttuseuraa tjs. Niin voidaan kirjoitella tai vaikka facebuukata jos se ei nyt sitten lopu tänä iltana niinku iltasanomat uhkas. VOi hyvin!!!!!
Hei Höpäkkä!
VastaaPoistaKiitos rohkaisevasta kommentista! :) Tällaiset sanat ovat juuri niitä joiden takia jaksan uskoa, että tämän pahimman alkujärkytyksen laannuttua minäkin opin elämään ja ajattelemaan tästä sairaudesta hieman eri tavalla. Ja kiitos myös kirjavinkeistä! Pidän todellakin lukemisesta ja mielelläni käyn lainaamassa manitsemasi kirjat.
Tsemppiä ja voimia myös sinulle!!
Nyt pitäisi olla mahdollisuuslähettää myös sähköpostia. Voisi olla mukava vaihtaa kuulumisia. :)
VastaaPoista